Miehen syyttävä sormi löytää aina naisen

B.
Khaled Hosseinin romaani Tuhat loistavaa aurinkoa (2007) kertoo kahden naisen näkökulmasta elämää Afganistanissa 1960 luvulta vuoteen 2003 asti. Ensin kertojana toimii Mariam, sitten syntymänsä jälkeen Laila ja lopuksi molemmat vaihtelevasti. Kirjassa kerrotaan, kuinka Mariamin isä Jalil lähetti hänet naimisiin Kabuliin Mariamin äidin itsemurhan johdosta. Mariamin mieheksi tuli häntä 30 vuotta vanhempi Rashid, joka alkoi käyttäytyä Mariamia kohtaan väkivaltaisesti ja halveksuvasti toistuvien keskenmenojen myötä. Tämän jälkeen kerrotaan saman kadun varrella asuvan Fariban tyttären, Lailan, elämästä vuodesta 1987 alkaen. Lailan paras ystävä Tariq joutuu lähtemään perheensä kanssa Pakistaniin. Kun Lailan perhe oli vihdoin lähdössä sodan alta pois heidän peräänsä, heidän kotiinsa osuu pommi ja tappaa Lailan vanhemmat. Näin Laila päätyy Rashidin ja Mariamin luokse ja hänestä tulee Rashidin toinen vaimo. 
     Kirjaa lukiessa saa hyvän kuvan siitä, millaista elämää Afganistanissa asuvat naiset joutuivat kestämään. Miehillä oli selkeä ylivalta naisiin, eikä aviottomia naisia kunnioitettu paljoakaan. Ennen sodan syttymistä naisilla kuitenkin oli mahdollisuuksia parempaan elämään, opiskeluun ja hyvään työuraan. Lailakin oli koulussa ja hänen perheensä halusi kouluttaa hänet mahdollisimman hyvin. Köyhillä tai jo naimisissa olevilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia "parempaan" elämään. Mariam naitettiin hänen ollessa vasta 15-vuotias, joten hän joutui opettelemaan vaimon tehtävät hyvin nuorena. Hänellä ei ollut mahdollisuuksia päästä opiskelemaan, koska ennen naimisiinmenoa, hän asui pienessä kolbassa eristyksissä äitinsä kanssa. Lisäksi hänen maineensa oli huono, koska hän oli harami, äpärä. Tämä asia esti Mariamin äidin mukaan koulutuksen, koska hän joutuisi syrjityksi ja kiusatuksi koulussa. 
     Kirjassa tulee ilmi, että harami oli vain naisen häpeä. Jos mies ei hyväksynyt lastaan ja ei ottanut sitä perheeseensä, hän ei menettäisi kasvojaan. Mielestäni asia on kuitenkin täysin väärin. Yhtälailla mies on osallistunut haramin syntyyn, oli se sitten tahallista tai ei. Miksi siis naisen tarvitsisi kärsiä kahden ihmisen virheestä yksinään?
     Kun sota sitten syttyi, naisten asema romahti. Sotilaat kiduttivat, tappoivat ja raiskasivat naisia, jonka vuoksi kukaan ei enää uskaltanut lähteä kotinsa ulkopuolelle. Jossain kohtaa naisilta jopa kiellettiin ulkona kulkeminen ilman miespuolista sukulaista. Jos tällaisia yksinkulkevia naisia tavattiin kaduilta, heidät pahoinpideltiin rangaistukseksi. Naisten pahoinpitely oli muutenkin jollain tapaa hyväksyttävää. Kukaan ei kyseenalaistanut kotioloissa tapahtuvaa väkivaltaa, koska kukaan ei mukamas voinut asialle mitään. 
     Tavat joilla Rashid kohteli Mariamia olivat välillä todella kamalia. Kerran hän laittoi Mariamin pureskelemaan nyrkillisen kiviä, koska hän keitti liian kovaa riisiä. Mariamilta putosi jopa hampaita suusta. Lailaa Rashid kohteli ensin hyvin, koska hän oli nuori ja kaunis. Kun Lailan raskaus tuli ilmi, Rashid suurin piirtein palvoi tyttöä. Tyttölapsi ei kuitenkaan ollut Rashidin, vaan Tariqin. Tämän tajutessaan Rashid alkaa pikkuhiljaa kohtelemaan Lailaa huonommin. Toisen, poikalapsen, myötä halveksunta vain kasvaa, vaikka poikaa Rashid ylistikin. 
     Miehien pakollinen kunnioitus tuli ilmi jopa lasten saamisessa. Tyttölapset eivät olleet yhtä arvokkaita isien mielestä kuin poikalapset. Poikia haluttiin jatkamaan sukua ja tekemään suvun nimeä kuuluisaksi. Mutta myös naiset olisivat pystyneet samoihin asioihin kuin miehet, jos heille olisi vain annettu siihen mahdollisuus. 
     Naiset eivät siis saaneet kyseenalaistaa aviomiestensä mielipiteitä tai tekoja, ainakin osassa perheitä. Miehiä piti kunnioittaa ja hiljaa hyväksyä kaikki, kuten Mariamin äiti häntä jo pienenä opetti. Hän sanoi Mariamille "niin kuin kompassin neula hakeutuu pohjoiseen, miehen syyttävä sormi löytää aina naisen" ja vannotti häntä muistamaan sen. 
Lailan kotona taas ei ollut väkivaltaa, ainakaan miehen osalta. Hänen isänsä oli hiljainen ja ujo, mutta äitinsä saattoi joskus haastaa riitaa. Tämä kertoo siitä, ettei kuitenkaan jokaisessa kodissa asiat olleet huonosti naisten kohdalta. 
     Kirjan loppuvaiheilla kerrotaan, kuinka Rashid oli taas Lailan kimpussa. Hän kuristi Lailaa niin, että tyttö melkein kuoli. Silloin Mariam kävi hakemassa ulkoa lapion ja huitaisi sillä miehen pois Lailan kimpusta. Lopuksi hän vielä löi lapiolla Rashidia kuolettavasti päähän, jonka ansiosta Laila pääsi lähtemään Tariqin ja lastensa kanssa pois Kabulista. Mariam jäi kotiin ja kärsi teloituksen yleisön edessä. Kukaan ei tässäkään vaiheessa kyseenalaistanut sitä, miksi Mariam tappoi miehensä. Kukaan ei huomioinut, että hän teki sen pelastaakseen toisen ihmisen hengen ja samalla myös omansa. Riitti, että hän oli nainen, joka oli tappanut oman aviomiehensä.
     Viimeisimmät luvut kertovat siitä, kuinka Laila muuttaa takaisin Kabuliin Tariqin kanssa ja osallistuu kaupungin jälleenrakentamiseen. Hän saa kuvansa lehteen, aivan kuten hänen ystävänsä, Hasina, oli sanonut. Kirjan loppu antaa sellaisen kuvan, että naisen asema on hiljalleen parantumassa ja naisilla olisi taas mahdollisuutta vaikuttaa asioihin omassa elämässään.