maanantai 2. syyskuuta 2013

3. Tiivistelmä Mikko Puttosen artikkelista Lue romaani, tajuat muita, Tiede, joulukuu 2012

Mitä hyötyarvoa fiktion lukemisella on ?
Asiaa tutkineen Toronton yliopiston professorin Keith Oatleyn mukaan fiktion lukeminen opettaa toimimaan sosiaalisessa maailmassa. Kokeet vahvistavat, että romaanin tai novellin lukeminen auttaa tajuamaan sosiaalisia kuvioita paremmin kuin tietotekstin lukeminen.

Tieteelliset näytöt todistavat myös lukemisen poistavan stressiä. Yhdysvalloissa tehtiin tutkimus, jossa opiskelijat saivat lukea netistä ja aikakausilehdistä artikkeleita historiasta ja tulevaisuudesta. Verenpaine, syke ja stressin tunne laskivat puolentunnin lukemisen aikana. Stressiapu on helposti saatavilla, koska lukemista löytyy aina.

Lukiessa tarinan henkilöön samaistuminen voi olla hyvästä, mutta sillä on myös vaaransa. Samaistuminen voi pistää asenteen uusiksi ja muuttaa myös käyttäytymistä, kuten Ohion yliopiston tutkijat osoittavat tutkimuksissaan. Esimerkiksi valkoihoisten suvaitsevaisuutta kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö tarinan myöhemmässä vaiheessa paljastuukin homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Vaaliuurnat olivat kovassa käytössä nuorten aikuisten keskuudessa, jotka olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään.
Samaistumisen takia koettiin kuitenkin itsemurha-aalto 1700-luvulla, kun onnettomat nuoret miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen romaanin päähenkilön tekoa.

Sanavaraston runsaus voi johtua suoraan siitä, miten paljon altistuu erilaisille teksteille. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti, joten se ei juurikaan kartuta sanavarastoa. Sanoma- ja aikakausilehdissä harvinaisten sanojen tiheys on yli 65 ja aikuisten kirjoissa yli 50.
Lukemiseen paneutuva käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän vertaa kirjoittajan sanomaa aiempaan tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. 

Uusi lukukulttuuri on jälleen alussa. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja verkkolukeminen on tullut jäädäkseen.

2 kommenttia:

  1. Otsikko on oikein tehty tiivistelmän otsikko. Aloituskappale menee suoraan asiaan nimeämällä yhden fiktion lukemisesta saatavista hyödyistä eli sosiaalisten taitojen oppimisen.

    Teksti on onnistuneesti jaettu kappaleisiin, jotka kukin käsittelevät eri osaa aiheesta.

    Tiivistelmä on tarpeeksi tiivis vähän yli 200 sanallaan. Kaikki pohjatekstin olennaiset asiat löytyvät.

    Pohjatekstin kirjoittajan käyttämät lähteet ovat kaikki mainittu. Virkerakenteet ovat toimivia. Yhdyssanavirheitä on vain yksi; "puolentunnin" pitäisi olla "puolen tunnin".

    Antaisin pistemääräksi 5.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä Jeren kanssa. Tiivistelmäsi on erittäin hyvä ja selkeä. Ansiokasta on, että mainitset Puttosen lähteitäkin. Hyvä! Voisin jopa korottaa puolella pisteellä eli 5 1/2 p.

    VastaaPoista