sunnuntai 22. syyskuuta 2013

4. Ääripäästä toiseen

Vihkon tehtävä 4.
Ihmisten ruokailutottumukset ovat muuttuneet vuosisatojen kuluessa hyvinkin suuresti. Esi-isämme keräilivät marjoja ja metsästivät, nykyihminen ottaa puhelimen käteen ja tilaa ruokaa kotiinkuljetuksella. Kumpi sitten on parempi?

Nykyisin ruokaa löytyy lukemattomista kaupoista, ravintoloista, kahviloista ja kojuista. Kuitenkaan useilla ihmisillä ei ole rahaa ostaa ruokaa, koska heillä ei ole riittäviä tuloja. Köyhät valtiot kärsivät nälänhädästä ja nälkäkuolema on vielä nykyisinkin mahdollinen.
Ennen ruoan edellytyksenä oli sopiva elinalue ja riittävät taidot ruoan saalistamiseen, joten ruoanpuute oli suureksi osaksi omasta itsestä kiinni. Nyt ruokaa olisi tarjolla, mutta mahdollisuudet sen saamiseen eivät ole itsestään selviä, enkä usko tulevaisuuden muuttavan asiaa. Ruokapulaa ei saada korjatuksi vain satunnaisilla rahakeräyksillä. Ruoan lisäämiseksi tarvittaisiin työvoimaa ja työpaikkoja. Ilman työtä ei ihmisillä ole varaa ostaa ruokaa ja ei ruokanaan synny ilman työtä.

Ruokaa ei siis ole tarjolla kaikille, mutta niille joille on, se maistuu muidenkin edestä. Ruokaa halutaan aina vain nopeammin ja aina vain enemmän. Maailma täyttyy pikaruokaloista ja aina vain suuremmista extra-annoksista. Epäterveelliset ruoat maistuvat parhaiten, vaikka niiden haitat ovat tiedossa. Roskaruoka on vain liian helposti saatavilla, joten ihmiset sortuvat ostamaan sitä turhan usein. Liian usein syötynä epäterveellinen roskaruoka nostaa ihmisen painon nopeasti ja terveys huononee.

Huonon ruokavalion aiheuttama terveyden rappeutuminen aiheuttaa monia ennenaikaisia kuolemia. Sydän- ja verisuonitautien riskit ovat suuria ja diabetes on aina vain yleisempi. Jotkut ymmärtävät vasta liian myöhään ruokavalionsa haitat, eikä mitään ole enää tehtävissä. Kun ihminen ei pääse enää ylös sängystä tai mahdu kulkemaan ovista, on liian myöhäistä yrittää muuttaa ruokavaliota. Yhä useammat ovat vatsalaukkua pienentävän leikkauksen tarpeessa, mutta harvalla on varaa niin suureen operaatioon.

Miksi ihmiset sitten syövät epäterveellisesti?
Nykyaikana on jatkuva kiire ja stressi. Huonoa ruokavaliota selitellään ajan puutteella, sillä ettei ole aikaa laittaa itse ruokaa. Jotkut taas syövät mielipahaansa ja hakevat lohtua suklaalevyistä.
Todellisuudessa ruoanlaittamiseen ei mene niin kauan aikaa ja vaivaa kuin ihmiset väittävät. Jo puolessa tunnissa saa aikaan terveellisen ruoan, eikä siihen tarvita mitenkään erityisiä ruoanlaittotaitoja. Lohturuokana taas voisi suklaalevyn sijasta syödä vaikka banaanin, sillä senkin on tutkimuksissa todettu lisäävän onnellisuuden tunnetta.
Epäterveellisen ruoan jatkuvaan syömiseen ei ole mitään hyvää syytä, jolla ihmiset voisivat sitä perustella. Tietenkään en väitä, etteikö koskaan saisi käyttää pikaruokaloita. Silloin tällöin syötynä siitä ei ole suurta haittaa, varsinkaan jos muuten ruokavalio on kunnossa.

Ihmisten ruokailutottumuksia on kuitenkin vaikea muuttaa. Usein tarvitaan jokin asia, joka palauttaa ihmisen maanpinnalle tajuamaan, mitä hän on itselleen tekemässä. Muiden kokemukset ja niiden vertaaminen omaan elämään voi auttaa tajuamaan muutoksen tarpeen. Harva kuitenkaan jaksaa muuttaa elämäntapojansa ilman mitään kannustinta.

Onko siis mitään tehtävissä vai jatkaako maapallon väestö paisumistaan samalla, kun osa heistä kuitenkin nääntyy elävältä?
Jokainen voi itse päättää, mitä elämällään tekee ja pitääkö itsestään huolen, mutta yhteiskuntana kaikki voi osallistua tukemaan ja neuvomaan terveellisempään elämään.



1 kommentti:

  1. Tekstisi täyttää kyllä ylioppilasesseen vaatimukset. Käsittelet aihetta monipuolisesti ja osaat esittää asiat havainnollisesti. Kieli on sujuvaa.

    Kolmanneksi viimeisen kappaleen lopussa oleva "siitä" -sanan muuttaisin sanaksi "pikaruuasta". Pronominilta nimittäin puuttuu tässä korrelaatti. "Siitä" -sana viittaa nyt pikemminkin sanaan "pikaruokaloita".

    VastaaPoista